Nuoretkin tarvitsevat myönteisiä signaaleja

Satakunnan Kansa 15.9.2020

Silja Aitoaho kirjoitti kolumnissaan (satakunnankansa.fi 12.9.2020), että yläkouluissamme on noin 4000 oppilasta, joilla on paljon ja jatkuvia poissaoloja. Opetushallituksen tuoreen kyselytutkimuksen mukaan tämän taustalla on masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Lisäksi nousivat esiin kavereiden tai kiinnostuksen puute, kiusatuksi tuleminen ja oppimisen vaikeudet.

Muista tutkimuksista tiedetään, että nuoruusajan vastoinkäymiset näkyvät usein työllistymis- ja terveysongelmina aikuisena. Kouluun ja sen jälkeiseen aikaan tarvitaan uusia avauksia. Mitä voisimme tehdä, että elämä taas näyttäytyisi väreissä? Ja että nuorista tuntuisi siltä, että mahdollisuuksia on.

Näitä olen pohtinut käynnistäessäni Satakunnan ammattikorkeakoulun ESR-rahoitteista Feelix-hanketta. Siinä idea on, että tulevaisuuden työtaidot kuuluvat kaikille tasapuolisesti. Feelix-ryhmiin kutsutaan erityisesti vaikeuksia ja hidasteita elämässään kokeneita nuoria. Valo-valmennusyhdistys verkostoineen on ryhmien koonnissa tukena.

Ryhmiä ideoitaessa mietittiin, miten työelämä näyttäytyy nuorten silmin. Tuntuuko se saavuttamattomalta, mahdottomia taitoja vaativalta? Onko nuorilla uupuneita vanhempia, kannetaanko perheissä edellisten taantumien varjoja? Kavereilta on voitu kuulla, miten keikkatyö on tuonut taloudellisia vaikeuksia.

Nuoriso tarvitsee myönteisiä signaaleja. Miksi emme niitä antaisi? Ovathan nuoret paitsi rakkaita ihmisiämme, myös tulevaisuuden hupeneva työvoima.

Ylätasolla on alkamassa budjettiriihi. Sieltä toivon hyviä työllistämislakeja sekä tukea kuntien ja yhdistysten palveluille. Työurien pidentämisessä ehdotan huomion suuntaamista niiden keskivaiheeseen, työssä jaksamiseen ja osa-aikatyön ehtoihin. Työllistämisriskien vähentämiseen voidaan päästä esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeiden maksuluokkamallia reivaamalla. Kannustinloukkoja voidaan purkaa lisää jo nyt.

Mitä sitten nuorten tasolla voidaan tehdä? Itse voin kertoa Feelix-ryhmistä. Niissä keskitytään esiin nouseviin asioihin, vähän niinkuin leppoisassa työnohjauksessa. Jutellaan vaikkapa palautteen antamisesta ja saamisesta, kysymisen vaikeudesta, keinoista selvitä tilanteista tai ajankäytön haasteista. Välillä tehdään SomeBody-harjoitteita tai vieraillaan esimerkiksi Samkin robottilaboratoriossa ja kiinnostavissa työpaikoissa.

Palaute ryhmistä on ollut hyvä. Niissä on löydetty uusia puolia itsestä ja opittu uutta tulevaisuuden työ- ja elämäntaidoista. Ryhmien kantava idea, tavoitteettomuus, tuo rentoutta ja vapautta. Nehän monesti vievät paremmin eteenpäin kuin mikään muu.

Myös ohjauksen ja valmennuksen ammattilaiset ovat kohderyhmäämme. Seuraava avoin seminaari on 29.10. Porissa (www.feelix.fi). Pääpuhujan, Nappi Naapurin kehittäjän Pauliina Seppälän otsikko on “Maailmaa ei voi käsikirjoittaa”.

Yhdessä kokoontuminen on mahtava juttu. Omat vahvuudet tulevat esiin ja ryhmävoima kantaa. Vaikka välillä ollaan hyvin erilaisissakin ympyröissä, Feelixissä päästään taas koolle ja kokemaan yhteishenkeä. Sitä sirpaleisessa elämässä tarvitaan.

Kaarina Latostenmaa, projektipäällikkö, SAMK